lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kirsikkarakkautta ja vähän muutakin

Hei taas, on tuosta edellisestä päivityksestä näköjään viereähtänyt sellainen kuukausi ihan kevyesti! Vaikka tuntuu että eihän tässä mitään oo kerennyt tekemään, niin kohtahan on jo kesä puolessa välissä! Vielä niin paljon asioita kesän to-do-listalta tekemättä, muun muassa jokiajelu, mansikkakakku ja valvominen auringonlaskuun saakka! 

Mutta sitä ennen, saanko esitellä; asioita, joita olen syönyt(no joo joo panostan näihin postauksiin sitten joskus paremmin, en nyt ainakaan kesällä mahda sisäiselle possulleni kulinaristilleni mitään). 

Eli en suosittele lukemaan, jos on kamala nälkä.

Viime kesänä uusi kesärakkaus oli nektariinit. Sitä ennen cantaloupe-meloni. Tämän kesän ykköshedelmän sijan vie kirsikka!mon cherie Oikeasti, en ikinä olisi uskonut että tykkäisin kirsikoista. Mutta ne ällönpunaiset nestettä tihkuvat limaiset säilykekirsikat ei oo mitään verrattuna tuoreisiin sukulaisiinsa. Oikeesti, NAM.
Muuten, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jos syö kirsikoita samalla kun ottaa aurinkoa makuuasennossa niin sitä kirsikkamehua saattaa tosiaan tirskahtaa päälle, ja sitten hillut iloisena ympäri kaupunkia omituinen läikkä kaulalla. Nimim. kokemusta on :D

Keksittiin A:n kanssa idea, että myytäisiin Kawaconissa keksejä, joissa olisi erilaisten animehahmojen kuvia(vaikkakin itselläni animetietoisuus rajoittuu Totoroon, Pikachuun ja Hopeanuoleen - Miyazakin elokuvien lisäksi). Rahankuvat silmissä kiiluen sitten näperrettiin suklaakeksejä keskiyöllä ja sitten kun alettiin tehdä kuvioita... Noh.
  Totoros
Vasemmalla on ensimmäinen, mutta jostain syystä taso alkoi vähän huonota loppua kohden..! Viimeinen versio taisikin olla keksi jonka päällys oli pelkkää kuorrutetta ja siihen päälle vielä läiskätty suklaapala. Ah, taidetta.

No, päätettiin sitten että luultavasti conilaiset eivät pystyisi arvostamaan niin korkealentoista taidetta mitä myö tehtiin, joten tyydyttiin vaan myymään postikortteja, postereita ja kirjanmerkkejä. Ja koska paikan päältä oli mahdollista ostaa kaikkea jännää japanilaista, repäisin ja ostin melonimaitoa!
melonmilk
Tuomio: ihan älyttömän ja hirvittävän makeaa! Hyi, en ostais uudestaan :D

Ja kappas, juhannuskin meni jo! Vietin elämäni ensimmäisen kaupunkijuhannuksen kera serkkujen, ja ilta alkoikin leppoisasti täytetyillä paprikoilla ja maissilla ah! Kokkokin nähtiin Jokirannassa ja sitä ihasteltiin paikallisten kiinalaisten vaihtarien kanssa :D Iltaan mahtui myös humalaisen pelastaminen ojasta, ja vähän kaikkea omituista. En edes muistanut laittaa 7 kukkaa tyynyn alle! Tosin epäilen kovin kyseisen juhannustaian toimimisesta - yhtenä juhannusyönä kun näin unta Will Smithistä. Sekin juna taisi kyllä mennä jo, damn it.
 paprikaaa
Iskä sai synttärilahjaks kalansavustuspöntön. En oo ikinä ajatellut, että voisin ite savustaa kalaa(sen on tehnyt aina iskä), mutta tänä kesänä päässä syttyi jonkinlainen omatoimisuuslamppu, että hei, voinhan tehdä tämän ihan itse! kalat1
Viime kesänä tosiaan opettelin kalan perkuun jalon taidon(johon hyvin omintakeiseen tyyliini kuuluu lausahdukset "Kuole! Kuole! Kuole! Mikset sie kuole jo, no! Anteeks kala!"), joten tänä kesänä oli aika ottaa seuraava askel kohti luonnollisempaa elämää. Tai jotain sellaista.
 kalat2
Ja eipä ollu edes vaikeeta! kalat3 Ehkä sitten ensi vuonna voisin oikeasti oppia, miten se kala pyydystetään.. Katiskan nostaminen veneeseen kun ei ehkä ole niin yksinkertainen juttu miltä se voisi kuulostaa.

Ja lisää kalaa. Kesään kuuluu paistetut muikut yhtä paljon kuin mansikat ja raparperi! P:n kanssa käytiin Muikkumarkkinoilla ja syötiin muikut puoliksi, ah nam. muikut 
Ja mitä näistä kuvista voi päätellä? Ilmeisesti(no en oo kyllä yllättynyt) ruoka on aika iso osa kaikkia tärkeitä tapahtumia miun elämässä. Vai onko se se ruoka, joka tekee niistä tapahtumista tärkeitä?