sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mökkijuhannus kukkamekossa

Olen ollut ehkä maailman epäsuomalaisin suomalainen aina juhannuksena, koska en ole ikinä ollut mökillä. Mutta tänä juhannuksena tuli sekin koettua, onneksi. Oli nimittäin tosi mahtava juhannus!

grilliruoka
Mmmmmmmmm. (paitsi noita makkaroita en syönyt)
ruusujen edes
Päälle laitoin kukkamekon, jonka löysin Kontista 5 eurolla. Siinä oli hyvä heilutella helmoja!
kimppu
kokko
Kokko nähtiin läheisellä lomakeskuksella. Aurinko paistoi ihanasti ja ihmiset olivat iloisia!

soitto
Hiukan hämmästyimme, kun nämä rupesivat raahaamaan rannalle sellojaan ja kitaroitaan! Siinä sitten soittivat pari biisiä, Satumaa-tangon muun muassa. Tämä oli ilmeisesti vain joku teaser-esitys varsinaiselle esitykselle illalla, mutta ei sitten jääty sitä kuuntelemaan vaan lähdettiin saunomaan!


Btw - yks noista miehistä veti jossain vaiheessa paidan pois ja huusi: "mennään kaikki alasti uimaan!". Kun se ei saanut hirveästi kannatusta ja muut vaan sano, että mene sie, niin tulikin pupu pöksyyn ja tämä sanoi "täällä on lapsia" ja kohta veti jo paitaa kiireen vilkkaa päälleen :D
jarvi
On se suomalainen kesä kaunis. Järvi oli ihan jääkylmä, mutta koska olin päättänyt, että juhannuksena heitän talviturkin, niin pakkohan se oli. Virkeä olo oli kyllä sen jälkeen!

pullo
Kuoharin kanssa oli vähän pelkoa, että tuleeko siitä hirmuiset vaahdot niin kuin formulakisoissa. Siitä tuli kuitenkin vain tuollainen säälittävä savuntapainen! Höh!
lätty
Muurinpohjaletut. Ihan parasta, vaikka en osannutkaan aina laittaa sitä taikinaa kovin hyvin..
panaani
Kuola valuu aina kun ajattelenkin suklaabanaaneja! Ne kuuluu kesään yhtä oleellisesti kuin järvi juhannukseen!

sade
Sitten alkoi satamaan. Jyrähtelikin vähän.
tippa 
Pakollinen tippakuva.

Tällä viikolla on vähän kiirettä(taas vaihteeksi), kun on taidenäyttelyn avajaiset ja sinne pitää vielä tuunata Asia ja ehkä mahdollisesti tehdä taulu koska kuka sitä tekee kokonaisen vuoden aikana tauluja, sillä niiden tekeminen kannattaa jättää edelliseen viikkoon samoin kuin korttien tilaaminen. Deadlinet ei vaan oo miun juttu, paitsi että ne saa miut oikeasti tekemään asioita. Että stressi kunniaan!

//My midsummer festival in flower dress. Lots of great food(especially chocolate bananas!), beautiful Finnish landscape with a lake(and cold water - still I went for a swim for the very first time this summer). Love it.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Epäonnistunut verenluovutusreissu apinoiden kera

(hahahaha oon taas niin kekseliäs noiden otsikoiden kanssa)
Viime viikolla piipahdin upeassa pääkaupungissamme Helsingissä siskontyttöjen kanssa, mikä on ollu jälleen syynä tähän blogihiljaisuuteen... Osasyynä on myös pari tulevaa taidenäyttelyä, juhannus ja vähän kaikkea. Mutta! Siis viime viikkoon. 

Käytiin katsomassa Helsinki-Vantaan lentokentällä vähän koneiden nousuja. En ollu aiemmin käyny lentokentällä muuten kuin että oisin lähtenyt minnekään, joten oli aika jännää!

pilvet bw




point 
Pilvetkin oli taivaalla hienosti, joten kalliolta tuli kivoja kuvia.
lentsikka
Lintsilläkin käytiin, tietysti kun seurueessa oli alle yläasteikäisiä ihmisiä. Allekirjoittanut ei sitten käynyt yhdessäkään laitteessa opiskelijabudjetin takia. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut mennä siihen puiseen vuoristorataan, mutta no. Kaipa se on siellä seuraavallakin kerralla!
silinterimies ja lippalakkimies
Lintillä hengaili pinkkihiuksisia tyyppejä, jotka hyppelivät paikasta toiseen ja yhtäkkiä pysähtyivät johonkin paikoilleen. Niitä oli hauska seurata :D
loner
Sitten seuraa ehkä koko Lintsin siistein asia(no kun ottaa huomioon etten käynyt niissä laitteissa)
sinaoletohjain
Kinect, jossa sinä olet ohjain! Mitään vempeleitä ei siis tarvita, vaan oma liike. Pelasin ensin Kung Fu-panda-peliä, jossa jos piti hypätä, niin piti itse hypätä ja sama mikä tuli kumartumisen ja väistelyiden kanssa. Tässä ei siis tarvita mitään sorminäppäryyttä! Sitten kokeilin kanssa tanssia, joka oli tosi hauskaa vaikka en osannutkaan ja siinä näkyi sitten nopeutettu video itsestä kun veti free-styleä. Ihanaa. Mutta tällainen meille, kiitos! Kunhan ensin hankitaan se HD-telkkari. Ja se Xbox 360. Mutta SITTEN.
ukkointhesunshine
Kyllä, minua 10 vuotta nuorempi siskontyttö kävi Ukossa. Näinpä.
ukko
lintsi
enterprisehigh
Enterprise. Oli V:llä vähän huono olo pari tuntia tämän jälkeen.. :D
siteetjalaastarit

Minä ja uudenuutukaiset "narkkarikäteni". En siis vetänyt rajuksi Helsingin yöelämässä, vaan lähdin viattomasti luovuttamaan verta! Kun olin ensin toipunut kaikista ihanista (ja ilmaisista) kahvi- ja voileipätarjoilusta, hermoilin onko hemoglobiini riittävä - ja olihan se, juuri ja juuri! Piti sitäkin varten ottaa molemmista käsistä koe. Sitten kun tuli itse piston vuoro, molempiin käsiin tuli heti mustelma kun neula pistettiin sisään. Eikä se sitten onnistunut ilmeisesti. Ja kun sitä suontakin etsittiin niin pitkään, voi että :D Nyt on mojovat mustelmat kummassakin kädessä kyynärtaipeiden kohdalla, toivottavasti en tässä säiden lämmetessä herätä kovin paljoa paheksuvia katseita mikäli päädyn ihmisten ilmoilla lyhythihaisessa kulkemaan... o.o

Ja nyt seuraa eläinosio, wohoo! Korkeasaari oli siis myös kohteenamme, ja mie ensikertalaisena räpsin kaikista mahdollisista liikkuvista eliöistä kuvia.
riikinkukko2
frog
Erittäin myrkyllinen sammakko, joka näytti aivan muovilta.
ylpea
Paviaani, jolla oli ilmeisesti krepatut karvat, oli hyvin ylpeä pallostaan.
apinasyo
Toisille apinoille oli laitettu maapähkinöitä ja hedelmiä naruihin, hassua.
snake

keisariapina
Ehkä maailman söpöin!!! Hän oli keisaritamariini, tosin ei näyttänyt kovin iloiselta sellaiselta :(

mauno
Majapaikassamme meitä viihdyttivät Angry Birdsin(jota pelasin ekaa kertaa!) lisäksi suloiset koirulit Mauno ja Arttu.

Sellaista tällä kertaa!  Tuskin kirjoittelen tänne ennen juhannusta, joten mahtavaa keskikesän juhlaa kaikille 9 lukijalleni(+ 2 serkulle)! :)

//Sorry I've forgotten these English subtitles for so long! (not that anyone would read them but still :D) So I was in Helsinki with my sister's children and we went to watch the airport, to the amusement park "Linnanmäki" and the zoo "Korkeasaari". 
I went to donate blood but it didn't quite success.. In the second they pushed to needle in, there came a bruise. In the both arms. Now my arms look like I had been taking drugs.. .______. Well hopefully the bruises will come off soon!
I also tried Angry Birds and found it very hard to play, but I fell in love with Xbox 360 Kinect. Next Christmas I'll send a long letter to Santa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Kaikkea kivaa

Koska en ole jaksanu päivittää aikoihin, ajattelin tehdä kätevästi tällaisen kuvapäivityksen, jossa on kaikkia kivoja juttuja, joita on tapahtunut viime aikoina ja jotka ovat olleet syynä päivityskatkolle.
Ystävä valmistui kokiksi ja tarjottavat olivat sen mukaiset.
Meillä oli pienet photoshootit lähes jokaisen lähimmän koivun ja puskan edessä :D Kuvista tuli ihania, mutta en viitsi tänne laittaa :)

Kesän ensimmäinen mökkireissu. Parasta.
Aa miksi Blogger ei tänään suostu toimimaan? Kuvat hyppii minne sattuu :(
Katiskan saalis.

Munakas-köyhiä-ritareita, nam!
Serkun koira kävi vähän uiskentelemassa ja pitäähän sitä nyt kuivatella.
Kävin serkkuni ysiluokan päättäjäisissä. Monet olivat tulleet traktorilla kouluun. Näin täällä "maalla" :D
Arskat päässä tulee tosi hyviä kuvia!
Valaistuminen(ilmeestä päätellen) Joensuun luterilaisen kirkon edustalla.
Pielisjoki on kiva.

A:n jalat ovat hyvin kuvauskelpoiset.

A puhaltelee vain bling-bling-saippuakuplia, ilmeisesti.

Ruokakuvat osa 193273489.

Juhanantuvalla oli lammas.

Siellä oli myös vuohi, joka nautti erittäin suuresti tarjoamastani voikukasta. Hän myös innostui poseeraamaan aidan päälle :D Olin ensin, että "ei ei älä tule tänne!" mut sit olin et "joo pysy siinä!" ja se käänteli päätään vaikka minne.

Tämän petäjän alla kuulemma Juhana Kainulainen lauloi runojaan Elias Lönnrotille, joka kokosi mm. niistä Kalevalan!

Kesävarpaat!

Kasvihuone!

Kuulamppu, hi hii.

Tällä kertaa ei mitään tämän syvällisempää ollut siis luvassa. Päivät on siis tosissaan mennyt vähän kiireessä, kun on pitänyt esitellä ulkomaalaisille omaa paikkakuntaani ja käydä paikoissa ja tänään hölkätä 6,5km eli vähän yli 1/4 puolimaratooni! WOHOO!

...huomenna muuten sattuu.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Pietarin matkakuulumiset

Voi että miten houkuttelevia nää miun otsikot taas on.. :D Mutta varoituksen sana, seuraa taas hirmuisen pitkä postaus täynnä kuvia! Eikä tässä edes ole kaikki matkakuvat - esimerkiksi kuvat paraatista ajattelin jättää kokonaan toiseen postaukseen.
Jos muuten ihmettelette aiempaa huonompaa kuvanlaatua, se johtuu siitä etten uskaltanut ottaa järkkäriä mukaan. Pokkarikuvilla siis mennään! :))
Yksi esimerkki rajan jälkeisistä ränsistyneistä, mutta niin jotenkin kodikkaista pihoista! Siellä ihmiset vain laittelivat puutarhojaan kaikessa rauhassa ja vaikka kaikki oli vähän rempallaan ja vinossa, niin ei se tuntunut haittavaan kenenkään eloa. Voisin hyvin kuvitella joidenkin Ihana piha-ohjelman juontajien kauhistelevan noille paikoille :D
Hostellihioneemme telkkari. Kyllä, se oli noin pieni. Kyllä, sen kaikkiin ohjelmiin kuului lisävarusteena jännä lumsade-effekti. Kyllä, kuulin Simpsoneita venäjäksi dubattuna, samalla kun taustalla kuului alkuperäiset äänet! Oikeasti, miten huonosti dubbauksen voi tehdä? :D
Vessat olivat yhteisiä, samoin suihkut. Ja vessoissa oli tupakointitila samassa. Kotiin saapuessaan ja matkalaukun avatessaan tuoksu oli varsin hurmaava.
Aamiaispaikka oli erikoisesti sisustettu - seinillä oli eri maiden rahaa kehystettynä! Aika hauska idea :)
Ja aamupalan sai valita yleensä aamupuuron, riisin&nakkien ja murojen väliltä. Aina otin puuron, ja vaikka se ei kuvassa kovin herkulliselta näytäkään, niin oli se silti hyvää! Varsinkin vihreän teen kanssa :)

Ensimmäisen illan iltapala. Yleisestihän kielletään syömästä Venäjällä(ainakin alkuvaiheessa) kalaa, majoneesia ja jäillä varustettuja juomia. No tilasinpa sitten majoneesivoileivän kalalla ja vedessäkin oli jääpaloja :D Mutta ei tullut mitään oireita, onneksi!
Pietarin hovi, eli kesäpalatsi. Tommonen vaatimaton mökkerö!

Tulppaaneja oli joka paikassa :)
Sinänsä hyvin erikoista tuollaisessa hienossa puutarhaympäristössä, kun yhtäkkiä eteen tulee hot dog-koju... :D
Ei ollut heillä kasvisruokaa. Ei vaikka miten yritettiin sanakirjasta venäläistä sanaa "kasvisruoka" näyttää. No, ostin sitten saksanpähkinöitä.
Takana oli meri ja Suomen lahti, huuu!

Maatuska lähti 520 ruplalla. Tämä oli matkan tarkoitus(lähes).
Syötimme puluja ja otimme aika monta pulukuvaa
Armenialaisessa ravintolassa meinasin tilata lohta mutta en muistanut mikä on "savustettu" englanniksi, joten se siitä sitten! No tilasin kasviksia ja perunaa, jotka maistuivat ihanilta!
Kuvanlaatu<3
Jälkiruoaksi suklaarullia, NAM!
Venäläisen taiteen museo, ei kovin vaatimaton tönö tämäkään.

Oli kyllä todella hieno paikka ja tykkäsin monista tauluista! Voisin tehdä lempparitaideteoksistani myös oman postauksen :) Sitten joskus.
Matka huonekalukeskukseen taittui metrolla, jonka jälkeen näkymä oli tämä. Lovely.
Huonekalukeskus ei sitten lopulta ollutkaan kovin iso juttu-en esimerkiksi ottanut sieltä yhtään kuvaa. Kyseessä oli siis paikka, jossa oli monta kerrosta sohvia ja tuoleja ja keittiökalusteita eikä siellä pystynyt istumaan minnekään, koska sitten joku myyjä olisi tullut kyselemään. Ihanaa. No oli siellä ihan hyvää kahvia ainakin.
Illalla opaskirjamme ohjasi meidät ravintolaan, jonka nimeä en muista(ja tämä tieto oli tärkeä koska..?). Mutta se oli ihana, siellä oli suuri pöytä josta piti pyytää mitä halusi ja sitten nainen antoi sen ja sai ottaa miten paljon tahansa! Ite otin siis kalaa, blinin, tomaatti-kesäkurpitsa-jutun ja salaattia. Oli hyvvvääää! Jälkkäriks vielä omenapaistosta mmm.

Eikä ruokakuvat vielä tähän loppuneet! Toivottavasti teillä ei oo nälkä :D
Hintaahan tällä jälkiruoalla oli vähän päälle euron. Mutta sitten kun rupesin lähemmin tutkimaan, niin kyseinen kermaunelma koostui lähinnä...no, niin, kermasta. Söin siis 2dl kermaa :D

No olihan nuo muutkin aika hyvännäköisiä....!
Pannukakkuaamiainen. 2 euroa.
Yllä oleva pannukakkuaamiainen oli paikassa, jossa haisi viemäriltä ja jonka tarjoilija näytti siltä kuin olisi syönyt kymmenen sitruunaa aamupalaksi. Mutta kaiken korvasi ihana cappuchino ja letut(vaikka mielessä olikin sellaiset läskit amerikkalaiset pannukakut..) sekä myyjäherran virhe, jonka myötä kaikki joutuivat maksamaan aamiaisestaan vain 2 euroa. Ei sillä ettei me yritetty sanoa, että onko laskussa jotain vikaa, mutta myyjäherra ei ymmärtänyt mitään mitä yritimme sanoa :D
Modernin taiteen museon tiramisu, nam!

Iisakin kirkko.
Iisakin kirkko ja joku turisti.

En jaksa hirmu montaa kuvaa Iisakin kirkosta tänne laittaa, sillä se on sellainen kirkko jonne pitää mennä ja kokea se juttu itse. Oli siis uskomattomat koristelut ja katto ja kaikki ettei mitään järkeä.
Sytytettiin kynttilä. Ilmeisesti tuolla kirkossa ei saa rukoilla ihmisten puolesta, jotka ei ole ortodokseja. Mitä ihmettä sanon minä.

Suomi-mainosta!
Ihanaa, kadulla myytiin maissia! Ei mitään ällöä ranskalaismässyä, vaan maissia! Sitä oli sitten hyvä nautiskella Eremitaasin viereisessä puistossa.

Noin 1/1000 osa Eremitaasista eli Talvipalatsista.
Siltojen nosto keskiyöllä. Näin tehdään joka yö, että laivat pääsevät kulkemaan tuosta ali.
Oli PALJON populaa liikenteellä!

Vielä tulee kuvia lisää, vaikkei kukaan jaksaisi niitä katsoakaan.. :D Ja en ole purkanut tänne blogiin monia muitakaan kuvia viime aikojen tapahtumilta, joten postauksia on luvassa(kunhan koulu+muilta hommilta kerkeän - tosiaan, miulla on vielä koulua 2 viikkoa jäljellä!) :)