maanantai 28. maaliskuuta 2011

Heimoi ihmiset!

Hei,
ja tervetuloa lukemaan uutta blogiani Loud Undercoveria! Jotkut ovat ehkä siirtyneet tänne vanhan blogini puolelta, mutta toivottavasti tänne löytää myös paljon uusia lukijoita, sillä edellisen blogini innokkainta lukijakuntaa olivat lähinnä sukulaiset(no joo joo kiva että työkin luette tätä)!

Olen siis 19-vuotias graafisen suunnittelun opiskelija, joka aika paljon edellisen blogin raameja mukaillen kertoo blogissaan (kuten bannerista voittekin jo ennustaa) elämästä, koulusta, käsitöistä, ruoanlaitosta valokuvauksesta ja inspiraationlähteistä.
No pitihän tähän nyt se omakuva lätkäistä.
Voisin vähän valottaa blogini nimeä, sillä kuten jokainen näkee, se on englanninkielinen(oho). Pitkän pohdinnan jälkeen mielestäni miun - ja näin ollen myös blogin - olemus kiteytyy juuri tuohon nimeen. Ei tuota voi suomentaakaan, sillä suomennos kuulostaa jotenkin härskiltä(äänekäs peitehommissa...? öh), joten tähän on siis tyytyminen. 

Takana on siis sellainen ajatus, että en ole koskaan ollut se luokan äänekkäin oppilas. Mieluummin olin tarkkailijana jossain sivussa, mutta kuitenkin toimin aina siellä taustalla, siirsin ajatukset paperille piirtämällä ja kirjoittamalla. Kirjoittaminen onkin ollut miulle aina tärkeä tapa vaikuttaa - kirjoitin paikallislehteen lukioaikoina kaksi vuotta ja olin mukana toimittamassa Erilaisuus On Hyvästä-lehteä muiden nuorien kanssa. Lisäksi jo tulevan ammatinkin puolesta kaikenlainen piirtäminen ja maalaaminen on ollut aina osana tätä ns. "pehmeää vallankumousta". Tähän liittyy myös erittäin läheisesti ruoanlaitto, joka on suuri intohimoni(kuulostaapa dramaattiselta) ja josta näin ollen miulla on myös paljon mielipiteitä, varsinkin siksi että olen kasvissyöjä, joka syö kalaa ja riistaa.

Tämä blogi siis ei ole "ostin tänään 10 paitaa H&M:ltä, katsokaa nää 1283 kuvaa niistä jokaisesta eri ilmansuunnasta!!!1"-blogi. En myöskään laita kovin usein postauksia omasta tyylistä, sillä miulla nyt harvoin on päällä mitään kovinkaan erikoista. Tosin kesä on nyt tulossa, joten hameita on vähän pakko päästä ulkoiluttamaan! Ja vaikka tästä saattaisi saada sellaisen vaikutelman että luvassa on pitkiä pohdintoja pelkistä ilmastonmuutoksen vaaroista, ei hätää. On miussa myös se turhamainen puoli(esim. edellisessä blogissa yhden postauksen aihe oli Lady Gaga... :D), joten vaihtelevalla meiningillä mennään!

Vielä kerran tervetuloa sekä vanhoille että uusille lukijoille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)