Lukutoukan perustylsä elämä parilla väriläikällä

Blogi on ollut tyhjä, koska mie en oo tehnyt mitään. Koulussa ei oo mikään ruuhka-aika(paitsi ne 12 postikorttia mutta kyllä ne saan tehtyä, onhan tässä aikaa..! Ai mitä? Loma alkaa ensi viikolla? No kyllä lomalla ehtii!) 

Elämässä kohokohtia on ollut ruoka. Kuten eräänä päivänä, jolloin kämppis teki mahtavia suklaakeksejä. Ja koska suklaakeksien kanssa saa juoda vain maitoa, lähdettiin molemmat kauppaan hakemaan sitä yhtä maitopurkkia.

 

Mutta oli sen arvoista.

Kevään lähestyminen on laukaissut jälleen shoppailuintoni, ja Seppälästä nappasin mukaani(no maksoin kyllä) 15 euroa kustantaneen kevätmekon.

 
Mekosta tulee aikamoiset Noora 5-vee-vibat(varsinkin noiden punaisten housujen kanssa), mutta en jaksa välittää. Elämässä pitää olla väriä! Siksi hiuksenikin ovat nyt räikeän punaiset ja tänään ostin mintunvihreät housut. Niin, kevät, kuulitko! Saa tulla jo! 
Sitten olen myös lukenut. Pari viikkoa sitten lopetin kirjan nimeltä Sinä päivänä, joka kertoi Emman ja Dexterin erikoisesta suhteesta, jota kai rakkaudeksi kutsutaan. Opus oli hyvin paksu ja kesti jonkin aikaa ennen kuin sille lämpeni, mutta samalla siinä oppi tuntemaan Emman ja Dexterin niin hyvin, ja lopussa tuntui kuin olisi ollut heidän läheinen ystävänsä. Ihanimpia on sellaiset kirjat, joiden jälkeen vain jää tuijottamaan eteensä ja ajattelee kaikkea lukemaansa läpi ja pitelee kirjaa kädessään eikä haluaisi päästää irti. Tämä oli sellainen kirja. Niinkuin seuraavakin.
Little Been tarina on pienuudessaan huolimatta kuitenkin niin kovin suuri kirja. Rakastuin jo kanteen(kohokuvioinnit ah), ja tekstissä on käytetty niin osuvia ja hauskoja vertauksia että välillä täytyi ihan nauraa ääneen! Kuten esimerkiksi tämäkin nigerialainen sananlasku: "Jos kasvosi ovat elämän kolhujen pöhöttämät, hymyile ja teeskentele olevasi lihava mies"!

Kirjassa Little Bee on pakolaisena Iso-Britanniassa ja siinä käydään läpi niin hänen kuin erään englantilaisperheen surullista elämää, ja heidän yhteinen menneisyytensä paljastuu kirjan edetessä vähä vähältä. Tämä on sellaisia kohtaloita, joita ei itse jokapäiväisessä elämässään vain tule ajatelleeksi - että pakolaiset suljetaan odottamaan vankilamaisiin laitoksiin jopa vuosiksi, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää! Taas tuli sellainen maailmanparantamisfiilis, mutta mitä minä pystyn tekemään?

Ja taas itsekkäisiin aiheisiin.
Sosiaalinen elämä on nyt myös vähän katkolla, koulun bileet kävin perjantaina katsastamassa ja nyt alkaakin hiljainen kausi sitten ensi viikkoon asti, jolloin suuntana on patongin ja creme bruleen(no en tiedä minne ne yläpilkut tulee joten jätinpä sitten pois kokonaan) luvattu maa, ho la laa! Alla ihanasti animaatioitu video ranskalaisista kliseistä, joista pitää nyt sillä reissulla ottaa selvää!